Eilen torstaina oli sitten välipäivä juoksuista. Jalat saivat levätä keskiviikon vedoista perjantain VK kymppiä varten. Aika lähekkäin on tullut noita Vk harjoitksia nyt tehtyä, mutta otetaan seuraava vasta sitten ensi viikon alkupuolella. Tarkoituksena oli tänään aluksi verrytellä 2km ja sitten vetää 10km 45 minuuttiin. Tarkoitus oli kuitenkin, että syke pidetään n.165 tuntumassa eikä päästetä 170 puolelle, jottei palautuminen vaikeudu liikaa.

Juoksu lähti verryttelyn jälkeen rullaamaan ihan ok. Aivan tavoitevauhtiin (4.30) en päässyt, vaan alkukilometrit menivät sekunnin hitaammin:) Juoksu kuitenkin tuntui alusta alkaen jopa kevyeltä, tai ei ainakaan niin raskaalta, kun olisi voinut. Tosin tuossa n. 7-8 kilsan kohdalla tuntui jo, ettei sitä ruuvia kovin hirveästi pystyisi kiristämään. Samassa vaiheessa laskeskelin myös, ettei tuo tavoite 45min aivan toteudu. Luultavasti olisin siihen päässyt jos olisin ottanut viimeisen kilsan kunnon vedolla, mutta tarkoitus oli tosiaan, ettei liikaa hapoteta. Tulos

2km VR

10km - 45min24s - avg 163 max 170 - 4.33min/km

1km VR

Tuo on nyt samalla myös henkilökohtainen ennätys kympilläni. Entistä en oikeastaan tiedä, kun sitä ei varsinaisesti ole, ja noin pitkää VK:ta en oo oikeastaan aikaisemmin juossut. Ehkäpä HCM:n jälkeen voisi syksylle ehtiä muutaman kympin kisan? Ratakymppihän olisi hyvä kokemus... juostaankohan noita ratahommia kuntoilumielessä täälläpäiin?

P.s. harvoin sitä tulee oman lenkin jälkeen tuuletettua, nyt tuli!